Vuoden Ilona 2020 Satu Laurell

Vuoden 2020 Ilona on Satu Laurell, joka pitkään sairaanhoitajana työskenneltyään ryhtyi jalkahoitajaksi. Laurell haluaa tehdä työtä, jossa hänellä on aikaa sekä asiakkaille että itselleen.

– Minulla on ihania kohtaamisia ihmisten kanssa. Opin joka päivä jotakin uutta elämästä, Tampereesta ja vanhoista ajoista. Kuulen mahtavia tarinoita ja samalla hoidetaan jalat kuntoon, sanoo Satu Laurell.

Laurell uskaltaa tehdä rohkeita päätöksiä ja elää omanlaistaan elämää odottamatta muiden hyväksyntää tai miettimättä, mikä on sopivaa.

– Aloitan päiväni kymmenen hujakoilla ja teen töitä sen verran, että saan laskuni maksettua. Olen paljon puhuttu pienituloinen yrittäjä, mutta kaikenlaista pystyy tekemään halvallakin, kun tietää mistä ja miten asioita hankkii. Kulutan lähinnä palveluja. Eläkepäiviä varten sijoitan säännöllisesti joka kuukausi, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Työviikko on useimmiten nelipäiväinen. Joskus, kun asiakkaana on kokonainen palvelutalo ja hoivaosastot, teen kolmeen päivään mahdottoman määrän hommia ja lepäilen ja harrastan loppuviikon, kertoo Satu Laurell.

Laurell kannustaa muitakin valitsemaan oman polkunsa. – Se ei välttämättä ole sellainen, jota yhteiskunta pitää onnistujan ja menestyjän tienä, mutta sinä määrität, mikä on sinun menestyksesi mittari, muistuttaa Laurell.


Sadun Hohto Tmi
Satu Laurell

satu.laurell@hotmail.com
Puh. 050 558 0232